Terve taas karvatassut ja -nassut!
Näin pitkästä aikaa taas päädyin blogailemaan, on se ihan hyvä välillä. Kuulumisia sen verran että valkolakki pitäs painaa päähän tuossa toukokuun lopulla ja projekteja meneillään enemmän ku laki sallii. Kouluihin haettu sekä Turkuun että Helsinkiin, kuvataiteita kumpaiseenkin ja ei auta kuin toivoa että ennakkotehtävät on löytäny perille ja ehjänäki vielä.
Kesästä on tulossa mielenkiintoinen mahdollisten pääsykokeitten ja reissujen täplittämänä, eikä kaikki suunnitelmat oo kyllä vielä alkuunkaan selvänä! Ehkä ihan hyvä vaan.
Sitä ennen kuitenkin viikon mittanen tanssiesitysten putki ja musiikkilukiopäivillä musisointia Turussa, eli hauskuutta luvassa!
Huomenna pitäis selviytyä musiikkitiedon kuuntelukokeesta ja pakko sanoa näitä romantiikan ajan taidonnäytteitä kuunnellessa että Chopinin b-molli pianosonaatti nro 2 on kyllä surumielisyydessään vahvasti yks suurista suosikeista näin jos musiikista puhutaan! Ja kerta nyt alotettiin musiikista puhumaan, ja etenki klassisesta musiikista, nii voisin vähän raottaa omaa suhdettani kyseiseen musiikin osa-alueeseen.
Oon jo ala-asteella ollu suhteellisen kiinnostunut klassisesta musiikista mistä oli kokeita musiikintunneilla, soitin poikkihuilua ja kuorossa laulaminen oli mun mielestä kivaa. Yläasteella huilun soittaminen loppu, kevyt musiikki näytteli suurta osaa myös koulussa tunneilla eikä kuoroon ollut mahdollisuutta. Noh, mitä sitten kävikään, tapahtui Madetojan musiikkilukio, kuoro ja suuri rakkaus selloa kohtaan. Selloa en koskaan saanu mahottoman hinnan vuoksi, joten se on yhä haaveissa mutta ehkä vielä joskus!
Musiikkitiedon kursseihin liitty aina pakollisena osana kurssia Oulun sinfoniaorkesterin konserteissa vierailut, ja ne lumos pienen mielen. Ympärillä kurssikaverit pilkki tai yritti pitää väkisin silmiä auki musiikin soidessa mutta itse löysin jokaisesta konsertista mahdollisuuden oppia uutta. Beethovenin tarina ja musiikki pysäytti ja vei mukanaan, Carl Orffin Carmina Burana avasi silmiä.
Sekakuoron kanssa oli mahdollisuus päästä tosiaan Carmina Burana projektiin mukaan laulamaan, kukaan ei tienny kyseisestä opuksesta muuta ku ensimmäisen ja viimesen osan joka oli sama, O'Fortuna. "Oi Fortuna, olet kuin kuu, aina muuttuvassa tilassa.." Saatiin suomennokset teoksen sanoihin jotka pääosin oli latinaksi, vaikka kyllä joukkoon mahtu myös mm. vanhaa saksaa.
Oli mahtava kokemus päästä laulamaan suurella kuorolla ensin Mihkel Kolditsin johdolla ja lopulta sinfoniaorkesterin säestyksellä mahtavien solistien kanssa Johannes Gustavssonin johdolla. Silloin heräsi myös valtava kunnioitus ja ihailu kapellimestareita kohtaan. "Voi jos vielä joskus pääsisin tekemään töitä näiden taiteilijoiden kanssa" sillä sitä orkesterin johtaminen on, taidetta. Seuraavan illan ja yön makasin selälläni sängyllä, tuijotin kattoa ja kuunnellen pianomusiikkia mietin, voiskoha musta ikinä tulla hyvää pianistia, jopa konserttipianistia, jollon pääsisin mahdollisesti työskentelemään kapellimestareitten kanssa. Sitte muistin että oon auttamattoman huono pianon kanssa enkä edes omista minkäänlaisia kosketinsoittimia. Hmm.
Jos pitäs mainita muutama säveltäjä joka on vaikuttanu mun elämään, niitä ois Beethoven, Chopin, Carl Orff, Schubert ja Tsaikkari. Nyt hyvää yötä hippiäiset!
Oisin lisänny tähän teidän iloksi Andy Warholin näkemyksen Beethovenista mutta havaitsen yhteistyökyvyttömyyttä laitteistossani.
